keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Meritähtiä


Satuhelmestä tilatut karneolinugetit ja meritähdet pääsivät ensimmäiseen koruunsa kera hopeiden. Ketjuna on oili siten, että ekassa helmien välissä keskellä on vain yksi ketju, toisessa kaksi, seuraavassa kolme jne. Mun makuun koru oli hieman massiivinen, mutta kun saaja tykkäsi, niin enhän minäkään voi valittaa. Hopeaosat rummutin muovipullossa kuulien ja metalluxin kera käyttäen moottorina pesukonetta ja 60 asteen pesuohjelmaa. Ja onnistui, lopputulos oli sangen kiiltävä! Hieman vaan pelottaa laittaa sitä pulloa koneeseen, että mitä jos se pullo aukeaa ja ne kaikki kuulat pääsee sinne koneen sisälle... Sitä vahinkoa ei taitaisi saada mustanpörssin viiden vuoden tähtitakuuseenkaan menemään ;)


Peltolan Spectrolitnapista millistä kovaa hopealankaa. Lenkit 3,5mm:n ja 6mm:n veiveillä. 


Ja lähikuvaa myös näistä. Nuo karneolinugetit on tosi kauniita, kuten kuvastakin näkyy!

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Messinkikäärme


Messingistä tehty käärmekoru valmistui synttärilahjaksi jo hyvissä ajoin ennen ko. päivää, mutta lahja kohtasi saajansa vasta tänään, vaikka monasti olen tästä jo uukutellut.


Kankurinaitasta peräisin oleva millinen messinkilanka, siitä 4,5mm:n veivillä lenkit. Koru oli saajalleen vähän pitkä, mutta kiinnitettiin lukko keskeltä korua, jolloin lopusta jäi kiva häntä roikkumaan.


Vielä lähikuvaa. Käärme oli hoksaamisen jälkeen tosi helppo ja nopea malli, ja vaikka messinkilanka on paljon jäykempi materiaali varsinkin sahausvaiheessa, niin kyllä siitäkin koruja pystyy tekemään. Ainut on, että lenkkeihin jää helpommin rakoja. Vielä kun saisi aikaiseksi kokeilla sitä lakkausta, värkit olisi siihenkin hankittuna..

Tänään on surffailtu hopean juottamisesta koskevia keskusteluja. Kokeilin aamulla tehdä ovaalinmuotoisia renkaita, ja ne pitäisi kyllä juottaa kiinni, jos koruihin niitä halajaa... Eli taas mä joudun tehdä tarviketilauksia ;)


tiistai 18. maaliskuuta 2008

Hopiakorvikset


Ensimmäiset korvikseni hopeasta ja helmistä! Helmet on muistaakseni HelmiQ:sta, makeanvedenpisarahelmet. Hopea näissä on hopeoitua kuparilankaa, jota oli pakko ostaa harjoittelua varten, kun oikeaa hopeaa alkoi menemään niin paljon hukkaan näitten kaikkien kokeilujen vuoksi. Ja korvikset toisaalta kuluu varmaan vähemmän kuin esim rannekorut, niin tuskin näistä heti alkaa kupari loistamaan läpi. Ja jos alkaa, niin vaihdetaan sitten oikeaan hopeaan!



Ja aina vaan jotain jo tehtyä odottaa julkistusta, mutta kun ei ole vielä saaja ja lahja kohdanneet.. Sitä odotellessa, lähdetään pikkumiehen kanssa vaunuttelemaan, nyt on niin ihana keli!


Maaliskuun hopeita


Koko alkukuu on mennyt taas ilman harrastuksia. Tänään blogeissa vieraillessani (Annenan blogista) ymmärsin vihdoinkin, minkälaisiksi koruiksi kuupintaiset helmeni ovat jo kauan huutaneet päästä =) Onneksi pikkumies oli äitilleen suosiollinen ja salli minun tehdä suunnitelman koruksi asti köllötellessään sängyllä vieressäni. Ja tämä on niiiin minun!!



Lähikuvaa vielä "riipuksista". Spiraaleista tuli vähän rumia, koska työkalut jätti niihin niin kovat painaumat, mutta ei haittaa mun käytössä. Riipukset piti lisätä siksi, että lukkopuoli olisi painavempi ja laskeutuisi ranteen alapuolelle. Ja hommahan toimii! =)

Materiaalina millinen hopea ja kuupintaiset helmiäislasihelmet kokoa 4mm, 6mm ja 8mm.

Meillä on uusi kamera, ja kovin työ taas oli yrittää saada koruista kunnon kuvat. Lopuksi kyllästyin yrittämiseen ja kaivoin vanhan kameran esille, ja niin alkas homma rullaamaan! Eli Paulaaa.. mä tarviin sun ohjeita vielä ;)


torstai 28. helmikuuta 2008

Nimikoru


Viime kesänä tilasin HelmiQ:sta kirjainkuutioita ajatuksenani tehdä systereille jotkut korut. Toiset kirjaimet kuitenkin päätyivät tosi yksinkertaiseksi avaimenperäksi, mutta toisista sain eilen aikaiseksi korun. Lisäksi tein toisenkin rannekorun, mutta se vaatii vielä pientä modausta,
jäi sen verran tylsäksi. Oli sangen ihanaa istua hetkeksi lepuuttamaan aivoja, ja pikku-Oskarikin salli sen äidilleen. Isompi tuskin olisi sallinut, mutta tuopa olikin hoidossa =)

Mustia kivisiruja, hopeanvärisiä 8-koon siemenhelmiä, ja kirjainkuutiot vaijerissa. Kaksiriviset lukot oli kaikki, mutta näkyypä tuo asettuvan ranteeseen ihan kivasti näin tavislukollakin.
Muutakin on valmistunut, mutta niistä juttuja vasta maaliskuun puolella, kun ovat ensin päätyneet omistajilleen =)

perjantai 15. helmikuuta 2008

Ostoksia


Tänään viime viikonloppuna tekemämme tilaus Satuhelmeen kotiutui meille! Ja kaikki ovat niin syötävän suloisia, että mun aika menis ihan helposti helmien hipelöimiseen, jos Santeri ei olisi kuumeessa ja korvatulehduksessa, tai jos pikku-siiseli ei olisi myös alkavan flunssan kourissa. Nyt on kuitenkin harvinainen hetki, että molemmat nukkuvat yhtä aikaa, joten minäpä esittelen nämä ihanuudet teillekin (ai voisko tän ajan myös käyttää vaikka omien univelkojen poistamiseen...)


Omenanvihreitä, punaisia ja turkooseja helmiäisovaaleja sekä punaisia helmiäisnappeja, turkooseja hopeafolio lamppuhelmiä ja tsekkiläisiä lasihelmiä.


Punaisia korallikolikoita, Afrikan turkoositabletteja, Karneoli, Tiikerinsilmä ja Howliitti mininugetteja, sekä sirunauhat karneolista, korallista ja laavakivestä.


Nämä oli siskon juttuja. *Sateenkaari Soocho Jade värjättyjä meritähtiä, lämpökäsiteltyjä punaisia sardonyx kaloja ja pari Hill Tribe-hopeariipusta.

Sitten kun saisi nämä vielä koruiksi asti ;)



torstai 14. helmikuuta 2008

Iloista ystävänpäivää!!


Kirjautuessa äsken vuodatukseen ei voinut olla huomaamatta mikä päivä nyt on :) Lähes jokaisen postauksen otsikkona oli jonkinlainen ystävänpäivätoivotus. Enhän voi olla poikkeava, vaan samaa täytyy itsenikin toivottaa!

Askartelemieni ystävänpäiväkorttien myötä toivotan teille kaikille ihanille plokini lukijoille onnelllista ystävänpäivää ei taas vain tänään, vaan jokaisena ainoana tämänkin vuoden päivänä!!

Tänä vuonna olin saamaton. En jaksanut keksiä itse mallia, vaan plagioin sen suoraan uusimmasta Taika-lehdestä, toki mallia reippaasti yksinkertaistaen ja tylsistyttäen. Leikkaamista ja liimaamista riitti silti ihan omiksi tarpeiksi ;) Korttien teko jäi tosissaan viime tinkaan, sillä korttipohjatkin leikkasin vasta tiistaina iltapäivällä, jolloin korttien olisi pitänyt olla jo matkalla.. Mutta kun kotonakotona on niin ihanan kätevä se giljotiini (..voi kun minäkin saisin sellaisen itselleni..),  ei vain huvittanut mitata ja piirrellä ja leikata saksilla!

Huomenissa pitäisi helmitilauksemme Satuhelmestä kotiutua! Sitä odotellessa, lämpöä talven viimaan!!

torstai 7. helmikuuta 2008

Edelleen tauolla


Helmeilyt ovat edelleen tauolla pikkumiesten ansiosta. Tai tekosyyhän se on, aikaa kuluu aika reilusti tässä koneella istuessa, ja yläkertaan on ihmeen pitkä matka (missä mun helmeilypöytäni sijaitsee)

Mutta tilauksia satelee, niinkuin Iso traktori -kirjassa kynnetään peltoon vakoa: tuonne ja tänne, tuonne ja tänne =) Tänään kotiutui HelmiQ:n tilaus, minkä tein eilen iltapäivällä, ja yllätys oli suuri aamulla postilaatikolla, kun helmet tulivat nyt jo!
Satuhelmessä ja Luxoniassa on loppuviikon hullut alet, joihin joudutaan kai myös osallistumaan, oli siellä sen verran halpaa ja hellusia hemellyksiä! Sitten ei tarvita enää kuin sitä inspiraatiota ja aikaa!!

Tässä viimeinen hopeakurssin rannekoru, ketunhäntä/kalanruoto-ketju:




Lisäksi helmiäislasihelmistä ja hopeasta jatkuvat kierrettyjen lenkkien tekoharjoitukset:


Tässäpä näitä taas..

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Koristeita jouluun


Helmikurssilla tein oikeastaan koko syksyn yhtä enkeliä. Toki aika meni suurimmaksi osaksi hoinaallessa, mutta oli tämä enkeli kyllä TOSI työläskin verrattuna aikaisempiin töihin. Ilo ja riemu olivat suuret, kun se sitten vihdoin valmistui, ja vielä marraskuun puolella =)
 

Joulupaja-kurssista taisin silloin joulukuun alkupuolella mainitakin, siellä tein useamman niitä roikku-enkeleitä, tähtiä ja sitten sitä yhtä kaulakorua, minkä taannoin esittelinkin. Tähdet olivat ao. kaltaisia.

8/o-koon hopeasisus kirkkaat siemenhelmet ja viininpunaiset 6-milliset särmikkäät helmet.


Vähän toistasenttisiä putkihelmiä ja 8/o-koon vaaleansiniset putkihelmet.

Kotirintamalla on kiireistä uuden suloisen ja pienen poikavauvan johdosta. Isoveli on vähintään yhtä ihmeissään kuin vanhempansa, mutta tuntuu tuo onnessaankin olevan =) Helmikurssi on nyt hetken tauolla, samaten saattavat olla hopeailut. Esittelen sitten näitä jo valmiiksi saatettuja töitä, kunhan saan niitä edes kuvattua. Niitä odotellessa iloista "talvea" kaikille!


tiistai 1. tammikuuta 2008

Lisää joululahjoja


Heikin toinenkin sisko sai tosiaan messinkikoruja jouluna, ja niistä kuvat vihdoinkin tässä. Systerin hopeakorut jäi vielä kuvaamatta, mutta niitä odotellessa..


Pehmeästä messinkilangasta tehty spiraalisormus.


1,0millisestä puolipyöreästä messinkilangasta tehty Cordell ranneketju.


Ja vielä lähikuvaa. Sarjaan kuului kaulakoru ja rannekoru, korviksetkin saa kuulemma vielä tehdä näille kavereiksi.

ILOISTA ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE!!


sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Joulukorteista



Tämänkin vuoden joulukortit tein itse, nyt suunnittelin mallin jo hyvissä ajoin, ja ostin kartongit jne. Ettei jäisi viime tinkaan.. Kuitenkin viimeiset kortit taisin saada valmiiksi keskiviikkona, kun perjantai oli viimeinen lähetyspäivä ;). Aina oli muka jotain tähdellisempää tai kiinnostavampaa tekemistä, että korttien teko vain jäi ja jäi. Mutta sen mä olen päättänyt, että sitten kun en enää tee itse kortteja, niin sitten ei enää lähetetäkään. Että katsotaan, koska näin käy, ja käykö koskaan ;=)

Tämän vuoden korttimalli alla. Piti olla muka kovinkin yksinkertainen ja helppo, kun ostin sen sapluunan, mutta kartonkiin ja sen alle liimattuun paperiin ei sitten ollutkaan kovin helppo tehdä viiltoja tavallisella mattopuukolla, vaan tästä tuli aika työläs. Viime vuoden helmitähtimalli oli varmaan helpompi...


Johan-puun pikkuinen punatulkku rekvisiittana. Sekin odottaa lunta, että tulisi kunnon talvi, ja sen tulo näyttäisikin
tänään olevan vähän lähempänä kuin eilen! Kun Santeri syntyi, niin silloin tuli tosi paljon lunta ja talvi uudestaan, saa nähdä, onko tänään satanut lumi uuden syntymän merkki ;) Jäämme odottamaan!

Vaaleanpunaista ja mustaa hopealla höystettynä


Ensimmäiset hopeatyöni tilauksesta ehtivät ennen joulua. Kuulat ja kiillotusjauhe eivät ehtineet näitä koruja nähdä, mutta sovittiin, että voin kiillotella niitä jälistäpäin, jos saajat tahtovat. Rumpu odottaa edelleen automatisointia pyörityksen suhteen, mutta kaippa sekin vielä jossain vaiheessa tulee..


Mustia kivisiruja kierteisissä 0,6mm langasta tehdyissä lenkeissä. Välissä 1,0mm langasta
3,5mm:n lenkeillä tehtyä muinaisketjua.


Vaaleanpunaisia kivisiruja samalla 0,6mm:n langalla tehdyissä kierteisissä lenkeissä. Muinaisketjun pätkät on tehty 0,8mm:n langalla, 2,5mm:stä lenkeistä. Vähän hintsusti oli lenkkejä,nuo keskeltä roikkuvat on papuketjun pätkiä, kun toinen lanka loppui kesken.


keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Mustikoita


Helmi- ja hopearintamalla pitää kiirusta näin ennen joulua. Toivottavasti muistan ottaa kaikista lahjoista kuvat, että saan sitten joulun jälkeen julkaista aimo pläjäyksen... Ongelmana meinaa nyt olla flunssa, joka kaatoi ihan kokonaan sänkyyn, mutta kyllä se koruilu onnistuu täältä sängynpohjaltakin ;)

Tässä kuva niistä edellisessä kirjoituksessa kertomista hääkoruista. Isommat helmet ovat kuin mustikoita, niitä olis jopa tehnyt mieli maistaa! (saahan raskaana olla mielitekoja...)



Näillä jatketaan! Olkaahan kilttejä, ne tontut, ne tontut, edelleen!


maanantai 17. joulukuuta 2007

Kelttikukkakoru


Uusia hopeakokeiluja. Kelttikukka, jonka laitoin ohkaiseen mustaan nyöriin. Tämän sai ystäväni joulumuistamisena, itselleni tein vähän vastaavan, jätin vain viimeiset renkaat pois, joten siitä tuli enemmän pyöreä. Nyöriin en ole kovinkaan tyytyväinen, ja suunnittelinkin, että riipus voisi olla ihan hyvän näköinen myös vaijerissa, joka on tehty kokonaan mustista siemenhelmistä. Vaatii siis vähinsä tuotekehittelyä. Nyöri toisaalta on helppo solmujensa kanssa, sillä sen pituushan on säädettävissä, ja siten lahjoiksikin kiva antaa. Katsotaan, katsotaan ;)

Malli kelttikukkaan Helmetin foorumilta.

Renkaat kokoa 3mm, 4,5mm ja 6mm. Lankana millinen hopealanka. Hopeakurssi on loppunut, joten rummutuskin on niiltä osin taaksejäänyttä elämää. Kunnes miekkoseni tekee minulle oman rummun, ja tilaamani tarvikkeet sitä varten saapuisivat. Lanka on kuitenkin kovaa hopealankaa, eli sitä ei varmaan ole niinkään hätä edes rummuttaa. Kiiltoa vain olisi kiva saada enemmän.


Helmeilyjä


Siskon työkaveri avioitui kuun alussa, ja sain kunnian tehdä hänelle tilaisuuteen korut. Malleja etsittiin pääasiassa Rubyn sivuilta, värimaailmana piti olla helmiäisvalkoista ja mahdollisimman tummaa sinistä.


Yksi malli, tämän ohjeen sain kurssilla, mutta löytyy biser.ru:sta. Materiaalina vaaleansiniset siemenhelmet kokoa 10/0, ja neljän millin tummanvioletit särmikkäät lasihelmet. Mallina minä itse ;) Kuva otettu varmaan yhdentoista aikaan illalla, ja silloin oli aika hiljaista kanssa minkään valotusten suhteen... Minä, niinkuin moni moni moni muu kuvaaja kaipaa vähän valoisimpia päiviä. Tai edes kunnon kameraa ;)


Tässä toinen vaihtoehto, malli Rubyn kuvista. Mun mielestä liian pieni, helminä samat 10/0:t, mutta ilmeisesti tilaaja tykkäsi, olihan itse valinnut mallinkin ;)

Häissä käytössä olleen korun kuva uupuu vielä. Sitä sitten myöhemmin ;) Muuten helmirintamalla on ollut taannoisen viikonloppukurssin ansiosta hyvinkin kiireistä, enkeleitä on tehty varsinkin muiden tarpeisiin vähintäänkin riittävästi. Samaten joulutähtiä, mutta mä odottelen niitä vähän parempia kuvauskelejä, ennenkuin yritänkään kuvata
niitä.

Nyt iloista joulunodotuksen aikaa kaikille! Viikko vielä, ja avot!