lauantai 5. toukokuuta 2007

Juhlakoruja



Kälyni pyysi ristiäisiin korua oranssin jakun ja ruskean hameen kanssa. Yksi vaihtoehto oli aiemmin esittelemäni oranssi vaijerikoru, johon on myös korvikset:


Mutta enhän olisi helmihullu enkä mikään, jos en puoliltaöinkin vielä surffaisi netissä, ja etsisi sopivia malleja. Ajattelin, että ruskean ja oranssin kanssa takuuvarmahan on musta, ja hematiittimusta varsinkin. Löytyi ohje, jonka Googlen translaattorilla sai edes vähän ymmärrettävämpään muotoon. Mutta onneksi kuvat kertovat taas enemmän, ja sainkin tehtyä oman versioni, joka miellytti ainakin omaa silmää.

 
10-koon hematiittimustia siemenhelmiä, 3-millisiä hematiittimustia särölasihelmiä ja terälehdet. Aika työläs, mutta myös tosi näyttävä. Ohjeessa oli 4-milliset helmet, niin siksi mun omani on vähän pienempi.

Toinen vaihtoehto puvun kanssa oli tämä ohje. Mutta oransseilla putkihelmillä ja ruskeilla siemenhelmillä.
 
Tämän lukon kanssa meinasi mennä hermot. Mulla on kullattuja solmusuojia ja papukaijalukkoja vastakappaleineen. Olen aiemminkin törmännyt samaan ongelmaan, eli lukot eivät sovi solmusuojiin lainkaan! Jos ne saa jotenkin sinne tungettua, niin lukko jää tasan siihen asentoon, eikä liiku yhtään, ja on tosi tökkö. Tämän korun kanssa vaihdoin lukkoa, ja totesin, että noille vanhoille solmusuojille tai vaihtoehtoisesti lukoille täytyy tehdä jotain, luultavasti heittää vesilintua.

Jään jännityksellä odottamaan, mitä korua kälyni käyttää, vai onko illalla lähdetty vielä kultakauppaan ostoksille ;)

Omenaista



Sisko oli hakenut aamusella Puoti-Pikestä helmiä, että tekisin hänen ystävälleen synttärikorut. Helmet oli herkullisen näköisiä vihreitä 6mm ja 8mm helmiä, jotka vaijeriin sommitellessa pääsivät näpsästi esille. Siskon mies auttoi suoristamaan Memory Wireä, että saatiin sarjaan myös korvikset (nämä siis kokonaan Petrin käsialaa, kiitos vain;) ). Rannekoru pujoteltiin memory wireen, ja helmien väliin lisäilin samansävyisiä siemenhelmiä. Setistä tuli tosi omenainen ja kesäinen, sammakkokin tykkäsi!

  

Tuo Memory Wire on vain hitsin kovaa värkkiä. Netistäkin poimittu "When cutting memory wire, it's critical that you don't use your good wire cutters or you will damage them." pitää paikkansa, sillä olen pilannut jo ensimmäiset sivuleikkurini, niillä ei saa enää leikattua vaijeriakaan. Taas joutuu käymään Heikin työkalupakilla...

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Uusia vaijerikoruja



Edellisviikonloppuna kotikunnassani oli kirpputori yhden päivän ajan. Meillä oli siellä oma pöytä ( olen päässyt melkein kaikista vanhoista videoista jo eroon;) ). Äitini ehdotti, että kokeilisin laittaa helmiaikaansaannoksiani myyntiin. Heikki teki minulle edellisiltana yömyöhään telinettä, sillä enhän tietenkään ollut muistanut pyytää sitä ihmisten aikaan.. Tässä kuvia myyntipöydästä helmitöiden osalta:

 

Ja nyt on ensimmäiset eurot tienattu helmitöillä!! Päivän saldo oli hulppeat 9 euroa! Myytynä delfiini, tipu ja enkeli. Yksikään koru ei löytänyt uutta omistajaansa, mutta ei siellä löytänyt oikein mikään muukaan. Mutta tuonkin 9 euroa saan laittaa taas helmiin!! Tämän kuun lopulla firma tekee kesänalkajaisreissun Tampereelle, minut löytää varmaankin taas Helmimerestä kuolaamasta ;D

Vaijerikoruja olen tehnyt urakalla. Sisko ehti jo omansa valita, mutta on näissä vielä omiksi ja muidenkin tarpeiksi. Nyt on vain vaijeri loppu, mutta haaveilen saavani sitä myös Viipurista ja halvalla tietenkin. Ensi viikollahan se matka jo onkin!

 
Oransseja siruja kullanvärisessä vaijerissa ja kullatussa lukossa. Nuo okrat chipsit ovat Idänhelmestä. Vaijeri ja kiinnityshelmet Tiimarin setistä (kiitos vaan Tuula ;D)

 
Vaaleanpunaisia siruja ja siemenhelmiä kullanvärisessä vaijerissa ja kullatussa lukossa. Nämä kaikki Tiimarin.

 
Mustia Onyxejä ja siemenhelmiä teräksenvärisessä vaijerissa, hopeoitu lukko. Värkit Helmimerestä.

 

Tiimarin sinisiä siruja ja siemenhelmiä teräksenvärisessä vaijerissa, hopeoitu lukko.


Tiimarin tummansinisiä siruja ja hematiitinvärisiä siemenhelmiä teräksenvärisessä vaijerissa, hopeoitu lukko.

Näihin vaijerikoruihin olen kyllä tykästynyt tosissaan jo niiden helppouden ja nopeudenkin takia. Kuvaaminenkin oli pitkästä aikaa ihan kivaa, kun oli valoa ja keksin mielestäni kivan kuvausalustankin. Siitä innostuneena päivitin siitä punaisesta korusta myös edelliseen postaukseen yhden korun.