perjantai 25. syyskuuta 2009

Melkoiset möllykät


on tässä rannekorussa. Ihanan isoa, vai mitä? ;)



JA sitten vähän sirompaa:



Ja vielä:



Ensi kerraksi lupaan jotain vaaleampaa. Ehkä..

Eilen oli ensimmäinen kerta helmityökurssia. Ihana nähdä vanhat ja uudetkin tuttavuudet. Katsotaan, mitä saan siellä tänä vuonna aikaan, vai meneekö sosiaalisuuden tilille taas ;P

tiistai 22. syyskuuta 2009

Musta-hematiitti


Perussettiä. Mustia koruja on kiva tehdä taas näin pimenevien iltojen iloksi. Toisaalta, olisko järkevämpää tehdä pirteitä koruja, niin mielikin pysyisi korkealla? Hmm...



Rannekoru yksikseen



Ja kaulakorunsa kaverina.

Joulukin jo ihanasti alkaa lähestyä. (saako edes vielä hehkuttaa?) Ei ole enää kuin kolme kuukautta aikaa. Viime viikolla oli ensimmäinen joulukaupan palaveri, jossa äitiliini minutkin ilmoitti taas mukaan. Valmista pitäisi siis marraskuun loppuun mennessä syntyä melkoisesti. Mutta sehän sopii!! ;P

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

torstai 17. syyskuuta 2009

Hematiittiä ja mustaa ranteeseen


Systerin toiveesta hematiittirenkaita ja mustia helmiä:



Taustalla lempipändini uuden levyn promokortti. Teuva oli elämys sinänsä, kaikkine kommervenkkeineen.. Nyt vain odotellaan kuunvaihdetta, jolloin matkataan taas Teuvalle fiilistelemään!

Vielä yksi kuva:



Ruoriketjuista solmiopidikettä toivottiin kahdessa koossa, toinen aikuiselle ja toinen nuorelle miehelle. Tässä kuva nyt vain toisesta, samanlaisiahan ne on ;)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hematiittiä ja punaista ranteessa


Uusista renkaista oli pakko heti kokeilla rannekorua. Ja kiva tuli vaikka ite sanonkin ;P

perjantai 11. syyskuuta 2009

Hopeaa helmiäisen kera


Kaksi ensimmäistä työviikkoa on jo takana. Älyttömän hyvin on poikienkin hoidot alkaneet, pieninkin on niin reippaana kuin olisi aina ollut hoidossa. Tiistaina käytiin pyörähtämässä taas pääkaupungissa, ihanan helpolla reissulla ja vielä mukavemmasti hyvillä uutisillakin. Kyllä kelpaa olla. Syksykin tulee, koivuja on vähemmän kuin viime vuonna, joten haravoitavaakin oletettavasti vähemmän. Naapuri on puinut jo pellot, saadaan poikien kanssa käydä peltoretkilläkin. Ja aina välillä vähän koruillakin iltamyöhällä ;)

Sisko on jo pitkään toivonut omaa hopea-helmiäiskoruaan. Nyt vihdoinkin olen saanut sen valmiiksi:





Idea on siis ihan sama kuin kahdessa aikaisemmassakin. Eli kahdenkokoisia renkaita juotettu yhteen ja kiinnitetty pienillä hopearenkailla toisiinsa, välissä helmiäisiä. Tällä kertaa valkoisia.

Huomenna starttaa juna Seinäjoelta Teuvalle pändin uuden levyn ennakkojulkkareihin. Oikein jännittää!! ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Mustaa ja harmaata


Markkinoilla huomasin, että mustista ja kirkkaista/valkoisista tehdyillä rannekoruilla oli paras kysyntä. Niinpä mun korutelineet huutaa noiden värien osalta aika lailla tyhjyyttään, joten täydennystä luvassa:



Kirkkaita hopeafoliosisushelmiä särölasihelmien kera



Hematiittilasihelmiä viininpunaisten helmiäislasihelmien kera. Hmmm. nämä värit sopisi kivasti mun uuteen id-korttiin ja yhteen tunikaan.. hmm...



Mustia lasihelmiä ja hematiitinvärisiä lasibiconeita



Ja värit toisinpäin.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Lisää korvikkeita


Korvissalkkuun mahtuu yhdelle riville kahdeksat korvikset, joten että homma olisi symmetrinen, täytyi mun täydentää rivi valmiiksi näistä antiikkipatinoiduista korviksista ;)



Antiikkihopeoidut helmet antiikkihopeoitujen helmien kera ;)



Hematiittihelmet antiikkihopeoitujen kanssa



Antiiikkihopeoidut helmet mustien biconeiden kanssa



Tämmöiset mä oon tainnut tehdä joskus aiemminkin, mutta mun mielestä nämä sopi hyvin näihin patinoidunnäköisiinkin koukkuihin!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Korvikkeita


Tilasin helmikulikuesta (eli Beadaoliquesta) kirurginteräksisiä korviskoukkuja. Aiemmin olen ostanut ne hopeoituina, mutta nyt ne taisivat olla loppu, ainakaan niitä ei silloin tilaushetkellä ollut. Yllätys oli melkoinen, kun koukut kotiutuessaan olivatkin patinanvärisiä! Sitten kauppaa tutkiessa olikin niitä hopeoitujakin heti tullut, jolloin jouduin taas tehdä uuden tilauksen! Ensin mä pyörittelin näitä koukkuja, että eihän mulla ole näille mitään käyttöä, mutta pikkuhiljaa se ajatus sitten lähti. Nyt voi tehdä korviksia, missä on antiikkipatinoituja osia mukana!



Antiikkipatinoidut linkit hematiittihelmien kera



Antiikkipatinoidut linkit mustien lasihelmien kera



Antiikkihopeoidut möllyskät mustien lasihelmien kera



Ja nämä helmet ihan yksikseen. Lukot kaikki siis kirurginterästä.

maanantai 31. elokuuta 2009

Uuden edessä


Niin siinä sitten vain käy, että kuukauden vaihtuessa huomenna syyskuuksi palaan minäkin töihin. Pojat on menestyksekkäästi harjoitelleet jo parina päivänä hoidossa, mutta huomenna se arki alkaa senkin osalta sitten toden teolla. Töihinpaluu ei todellakaan tarkoita sitä, että koruilu loppuisi, ja plokikin hiljenisi. Päinvastoin. Edelleen joka ilta odotetaan poikien nukahtamista, ja mihin muuhunkaan sitä aikaa käyttäisi kuin helmeilyyn ;)

Sitten itse asiaan. Muistaakseni keväällä, tai jo viime syksynä piti firmalle toimittaa valokuva itsestä, id-kortteja varten. Alkukesästä taisin oman korttini hakea, ja voi miten tylsä ja tavanomainen ketju siinä oli. Tietänette sen lavuaarien tulpissakin käytettävän palloketjun.. Mä päätin heti, että tuo vaatii tuunausta.. Ja mitäpä sitä varemmin kuin tänään tuunaamaan, huomennahan sitä vasta tarvii...



Ja lähikuva ketjusta. Kuvat on taas otettu yömyöhään, joten laatukin sen mukainen:



Laitoin itse korttipidikkeeseen papukaijalukon, että ketjua voi sitten vaihtaa aina asun mukaan ;) Nyt on toki vasta tämä ketju valmiina, mutta musta/hematiittihän sopii oikeastaan kaikkien värien kanssa!

perjantai 28. elokuuta 2009

Tiikerinsilmät ystävineen


Tässä kysyttyä rannekorukokeilua. Ampiaisenpesiä siis helmien kera. Näyttää siis onnistuvan ;)



Ja lähikuvaa vielä:



0,6mm hopeoitua kuparilankaa ja tiikerinsilmänugetteja. Lukko hopeoitu.

tiistai 25. elokuuta 2009

Ametystiä


Törmäsin intternetissä uuteen helmikauppaan nimeltä HelmiKeskus. Tokihan piti sieltä heti tehdä koetilausta, ja niistä syntyikin samana iltana allaoleva rannekoru.



Eli ametysti-hopeafoliosisushelmiä neliöinä ja pyöreinä. Lisäksi hematiittihelmiä ja antiikkihopeoitu lukko.

Suosittelen kyllä ainakin hinnan puolesta ko. kauppaa. Valikoima on vielä aka pieni, mutta onhan kauppakin vielä uusi, joten eiköhän se siitä laajene.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Onnistunutta ja epäonnistunutta


Kokeilin yhtenä iltana tehdä sitä ampparinpesää (jota muuten meidän parvekkeella ei enään ole) niihin nappikorviksiin. Hopeasta. Pallot sain pyöriteltyä ihan kivasti, 0,5millisestä pehmeästä hopealangasta. Mulla oli yhdet pohjat, joihin ne sijoitin, laitoin pastaa, ja aloin juottaa.

Ensimmäiselle kävi näin:



Liian kuumalla, liian läheltä. Piikkikin suli =(

Toiselle kävi näin:



Se siis onnistui!! Idea on selvillä, toteutus vaan vielä ontuu. Kuvassa mittasuhteet näyttää melkoisen hölmöiltä, korviksella on kuitenkin kokoa se alle kaksi senttiä =) Nyt odotellaan vaan enklanninmaalta noita korvispohjia. Ja tietysti mä unohdin tilata ne taustaosatkin, mutta täytynee hankkia niitä sitten jos nämä kokeilut onnistuu..

Ja niin joo. Kesälomareissukin tehtynä, pienet miehet ihastuivat vallan Pelle Hermannin leikkipuistoon Porissa. Suosittelen ehdottomasti kaikille lapsellisille kyseistä leikkipuistoa ;) Ja jopa laivaristeilykin oli onnistunut, että kyllä tämä tästä!! Ensi viikko enää lomaa, sitten se arki alkaa täälläkin...

maanantai 17. elokuuta 2009

Korusetti


Tämän korun tilaaja näki markkinoilla siskoni joka urhoollisesti käyttää tekemiäni koruja. Toivoi saavansa samanlaisen setin, nämä kuitenkin pienillä muutoksilla:



Rannekorussa roikkuu sama foliosisushelmi kuin kaulakorussakin.



Vielä lähikuvakin.

Kesälomareissu starttaa huomenissa. Ensin suuntaamme Poriin Pelle Hermannin leikkipuistoon ja sieltä keskiviikkona Turku-Tukholma -risteilylle. Retkeltä kotiuduttuamme suuntaammekin sitten Vaasan saaristoon vähän pienemmällä veneellä kuin Silja Europalla ;) Plokitauko on siis taas tiedossa! Pärjäilkäähän ;)

lauantai 15. elokuuta 2009

Loveknots kaulaan


Tilauksesta kaulakoru tämän postauksen toisen rannekorun kaveriksi:



0,8millisestä hopeoidusta kuparilangasta tehdyt loveknotsit harmaiden foliosisushelmien kera. Tämän korun jälkeen oli kyllä sormenpäät melkoisen hellänä!

Kesälomaa vietetään ja sen huomaa valmiiden korujen määrästä samoin kuin plokiaktiivisuudesta. Aika kuluu pihalla ja kaikkia mahdollista värkätessä. Poikien vesirokko näyttäisi pikkuhiljaa hellittävän, että ehkä sitä ensi viikolla voisi päästä kesälomaretkellekin!!