maanantai 30. syyskuuta 2013

Syksyä

on tässä ruskeassa korussa sitten hyvinkin? Eikä se niin vaikeaa ollut kuulkaa sitä ruskeaa korua tehdäkkään, mitä mä oon turhaan niitä karsastanut!!


Tässä valkoisessa taas yhdistyvät perus valkonen ja hopeoitu. Tämä oli kiva tehdä, tykkäsin :)

Korurintamalla on erinomaisen hiljaista, mutta koittakaahan jaksaa. Kyllä sitä aina jotakin pientä syntyy tännekin asti näytettäväksi...

tiistai 20. elokuuta 2013

Kesän loppuessa

ja pikkuhiljaa siirtyessä syksyyn alkoi myös arki kunnolla meidänkin perheessä. Pojat on koulussa ja päiväkodissa, me isännän kanssa töissä päivästä toiseen. Viikonloppuisin levätään ja ladataan akkuja seuraavaa viikkoa varten. Viime viikonlopun lataukset tapahtuivat Ähtärin eläinpuistossa, Tampereellaa hotellissa sekä Särkänniemessä. Eli mitkä lataukset? :) Sitä on jotenkin väsyneempi kuin koskaan. Mutta eikö se tästä, pikkuhiljaa...

Tässä mustansävyisiä avainnauhoja, yksi taas kokeiluna mustassakin ketjussa.




Tarkkanäköiset varmasti huomaavat että kaikkia näitä yhdistää yhdet samat helmet. Miten erilaisia sitä saakaan aikaan helmiä yhdistelemällä.

Ja eilen kävi DHL ovella, joten nyt on taas millä syksyä ottaa vastaan!!

torstai 15. elokuuta 2013

Lisää avainnauhoja!

Tässä tällä kertaa kevyitä avainnauhoja, hopeoitua papuketjua, rengas, tuplalukko ja koristeena helmi.




tiistai 13. elokuuta 2013

Helmiavainnauhoja

Tässä oli lisää näitä pelkistä helmistä tehtyjä avainnauhoja:




Olin siten eilisen taas vaihteeksi oksennustaudissa. Liekö iskenyt joku 1700-luvun kulkutauti, kolera tjsp ;) Tai sitten eväänä olleet kilo karviaismarjoja.. Nyt tuntuu onneksi pikkuhiljaa jo siltä, että maailma voittaa Laihiallakin!

maanantai 12. elokuuta 2013

Pikku apulainen

Kuten jossain aiemmassa postauksessa kerroin, innostui Santeri tänä vuonna rannekorujen teosta. Päädyttiin yhdessä siihen, että Santeri tekee pikkutyttöjen rannekoruja joustolankaan. Vielä kun päästiin sopimukseen provikasta, niin mieshän nousi joinakin aamuina jo seitsemältä tekemään koruja, että olisi sitten legorahastoon täytettä :) Ja mukavastihan sitä tulikin. Nyt herra toki miettii, että jos ostaisikin niillä itse kännykän, kun vanhemmat ei vielä ole olleet ihan suotuisia siihen..


Sunnuntaiaamun aikaansaannokset:

Ja lähikuvaa:



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Nöyrä kiitos ja väriä ranteeseen

Se on sunnuntai-ilta, vuoden helmikohokohta, Isonkyrön 1700-luvun markkinat on takanapäin. Nöyränä kiitän kaikkia jotka taas tulivat minua ja korujani katsomaan. Ihana tavata uusia mutta vetää sanattomaksi te kaikki, jotka vuodesta toiseen tulette katsomaan mitä uutta olen saanut aikaan. Ilman teitä en varmasti olisi viime yötäkin lähestulkoon kokonaan valvonut helmeillen :)

Tässä niitä öiden tuotoksia:








Nyt sitä huomista ensimmäistä koulupäivää jännittämään <3

perjantai 9. elokuuta 2013

Mustia ranteeseen

Voi ihanuutta! Mulla on ollut tänään kylmä, mutta taas tosi mukava päivä! Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa 1700-luvun markkinat auki jo perjantain iltatorina ja sateesta huolimatta ihmeen mukavasti oli ihmisiä liikkeellä. Minä olen jo tavannut monta tuttua aiemmilta vuosilta ja monta uuttakin. Kiitos teille!!

Nämäkin rannekorut on nähtävillä markkinoilla:







Nyt vielä silmät ristissä viimeisä valmisteluita huomista varten, vaikkei silmät meinaakkaan pysyä auki.. Nähdään aamulla ja pyhänä kaikki ketkä kynnelle kykenee :) 

torstai 8. elokuuta 2013

Pari rannekorua

Näin markkinoiden aattona, tässä vielä pari rannekorua ja yksi kaulakorukin. Nyörikoruja on syntynyt taas monenlaisia, sopii tulla katsomaan :) Saa nähdä jääkö kaikki korvikset kuvaamatta, ne kun on niin työläitä. Ehkä laitan taas kaikki yhdellä kertaa..

    Isoja makeanvedenhelmiä ja yksi hopeoitu Usko-helmi.

    Rannekoru sinisistä lasihelmistä ja välihelmistä:

    Samat välihelmet mutta eriväriset lasihelmet:



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Helmettömiä avainnauhoja

Tässä pari ketjua ilman perinteisiä helmiä:



Edelleen samalla idealla että ketju on vapaasti irrotettavissa.

Ja kerronpa teille, tänään oli iso päivä: Meidän Santeripoikanen siunattiin kouluun! Maanantaina se sitten alkaa, koulutie. Äitiä liikuttaa, miten aika on mennyt näin nopeasti ja missä vaiheessa siitä pienokaisesta tuli noin iso poika?

maanantai 5. elokuuta 2013

Korusetti

Tässä makeanvedenhelmistä ja hopeoidusta helmestä tehty korusetti:



Kolme yötä vielä aikaa. Mutta sitä ennen vähän päivätöitä ;)

Avainnauhoja

..taas ja taas ja taas :) Mutta positiivista että on muuta kuin mustaa tai kirkasta tai valkoista!



Vähiin menee ennenkuin loppuu. Markkinat on jo ihan oven takana. Pojat on onneksi mummolassa niin illalla voi aloittaa helmeilyn vähän aiemmin kuin klo 22:00...

lauantai 3. elokuuta 2013

Sekalaista seurakuntaa - avainnauhoja

Jotain muuta kuin kirkasta, mustaa tai sinistä :)

    Pinkkejä ja ruskehtavia helmiä:

    Harmaansävyistä:

    No vähän kirkastakin..

    Ja lisää:

    Ja tietty mustaa:



torstai 1. elokuuta 2013

Avainnauhoja

Tässähän näitä taas:

    Hopeoitu papuketju pääasiassa, höysteenä muutama AB-kirkas lasihelmi. Avainlukolla tai ilman, mistä itte tykkää.

    Hopeoitu papuketju ja erilaisia hopeoituja helmiä. Kevyt

    Valkoisia ja kirkkaita lasihelmiä, hopeoituja korunosia. Tämä käy vallan hyvin pelkkänä kaulakorunakin.



keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Sinisiä avainnauhoja

Kuten sanottu, siniset helmet on pöydällä nyt. Näiden myötä esittelenkin uuden keksinnön! Nolona kerron, miten sitten ensimmäisen avainnauhani olen miettinyt miten ihmeessä tästä saisi vieläkin monikäyttöisemmän kuin että vain avainnauha ja kaksinkertainen kaulakoru yhdistettynä. Viime vuonna joku minulta kysyi, eikö olisi ollut tuollaista pitkää kaulakorua, eli avainnauha ilman lukkoa. Vuosi meni tätä asiaa makustellessa, kunnes sen nyt sitten vihdoin keksin (heureka..)!! Näissä uusissa avainnauhoissa on siis lukko kiinnitettävissä erillisellä lukolla koruun. Siten sitä voi käyttää pitkänä kaulakorunakin halutessaan! Joten nyt vanhat mahdollisuudet mukaanluettuna korulla on kolme käyttötarkoitusta, jiihaa! :D :

    Lasihelmiä ja hopeoitu UskoToivoRakkaus-rengas sekä avainlukko. Tämä koru todellakin on muhkea! 

    Hopeoitua papuketjua sekä helmiä ja vaaleansinisiä lasihelmiä.

    Sinisiä särölasihelmiä, hopeoitua papuketjua ja helmiä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sinistä

Tässä yksinkertainen turkoosi kaulakoru:
   Turkooseja lasihelmiä, hopeoituja helmiä ja sydän.

Tässä taas sinisistä 12mm helmistä tehty muhkea rannekoru
    Vaaleansinisiä lasihelmiä ja hopeoituja helmiä.

Nyt näyttää korujumi auenneen ja koruja syntyy (toimhuom, on pikkuhiljaa pakkokin kun kerta markkinat lähestyvät..). Hassua vain, että minä, joka ei sinisestä väristä niin piittaa, niin näyttää etsivän enemmän ja enemmän sinisiä helmiä laatikoistaan.. Pikkupojatkin on päässeet helmeilemään, heidän tuotoksistaan sitten lisää myöhemmin! :)