sunnuntai 19. elokuuta 2007

Voiko suutarin lapsilla olla kenkiä?


Eilen illalla pikkumiehen nukkumaanmenon jälkeen istuin pitkästä aikaa helmeilemään. Miekkonen tuli siihen, ja kysyi, mitä suunnittelen. Esittelin hänelle tulevia rannekoruja (niistä juttua sit myöhemmin), johon hän totesi, että oma avaimenperänsä uupuu aina vain! Ja kuin viimeisenä naulana vielä, että eihän suutarin lapsellakaan ole niitä kenkiä.... No joo, onhan hän pyytänyt avaimenperäänsä jo helmeilyharrastukseni alusta lähtien, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, aina on ollut jotain mielenkiintoisempaa. Varsinkin kun hän toivoi krokotiiliä, jonka olen jo aiemminkin tehnyt. Nyt kuitenkin alkoi jo näiden yksinkertaisten korujen teko vähän tylsistyttämään, tuli tunne, että olisi pakko saada neulaa ja lankaa käsiin, tai edes tuota metallilankaa.

Eli vastauksena otsikon kysymykseen, kyllä voi!

Pituutta koko komeudella on noin 4cm. Tein tarkoituksella mahdollisimman pienen, käytin 10-koon siemenhelmiä, vähän oli vaikeuksia saada välillä metallilankaa mahtumaan kahteen kertaan helmien lävitse. Toivottavasti tämä nyt kestää avaimenperässään ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti