lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vihdoinkin!


Sitten kun itsellä olisi asiaa, niin eiköhän palvelimet ole alhaalla. Nelisen viikkoa oli vuodatus alhaalla, enkä näin ollen saanut teille mitään kertoiltua, enkä edes kerrottua että en laiskuuttani ole hiljaa. Kovasti jo tuumailin, että vaihdan palveluntarjoajaa, mutten kuitenkaan jaksanut siihen ryhtyä. Ja nyt tämä näyttää taas toimivan, joten kokeillaas:

Kaksi viikkoa takaperin olin Ruoveden noitakäräjillä, kiitos kaikille uusien korujen omistajille! Päivä oli tosi sateinen ja kylmä, mutta eihän se menoa niin haitannut. Viikko sitten vietin mukavan kaksipäiväisen kotikonnuillani Orismalassa Pohjalaisilla kesäpäivillä. Kiitos siellä visiteeranneille ja uusien korujen omistajille! Nälkä kasvaa syödessä, ja elokuuhun näyttäisi mahtuvan kolmetkin markkinat. Toisin kuin alunperin luulin, olen mukana myös 1700-luvun markkinoilla tänäkin vuonna. Tulkaahan piipahtamaan! Sen lisäksi uutena aluevaltauksena on Lappväärtin päivä viikon päästä. Iloista puuhaa tiedossa siis helmien parissa, katsotaan mitä saadaan aikaan! Lupaan että uusia tuttavuuksia avainkoruja tulee roimasti lisää, niiden kysyntä yllätti jopa itsenikin :)

Se siitä markkinapläjäyksestä. Eihän se ole postaus eikä mikään, jos ei siinä ole edes yhtä korunkuvaa:



Kaulakoru mukavalla riipuksella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti