tiistai 9. tammikuuta 2007

Lauri vs apina



Kaikki jotka tuntevat minut, ovat varmaan joskus kuulleet minun hehkuttavan Lauri Tähkää ja Elonkerjuuta, lempparipändiäni. Olen ollut nyt neljällä pändin keikalla, ja yhteistä niille kaikille on se, että lavalla Lauri kiipeilee, roikkuu, hyppii, touhuaa ihan niinkuin apina konsanaan. Pändi järjesti joulun välipäivinä kultajuhlat Syntymähäjyille Kurikassa ennen keikkaansa, ja tottakai me olimme siskojen kanssa siellä mukana. Ajatuksena oli, että tehdään, tai siis minä teen, kaikille jotkut kuvaavat helmieläimet, jotka siellä lahjoittaisimme. Miettiessä näitä eläimiä yksi oli varma: Laurille tehdään apina. Selkä ei kuitenkaan ollut siinä kunnossa, että olisin pystynyt istumaan ja tekemään helmitöitä, joten lahjat jäivät tekemättä.

Apina piti kuitenkin tehdä omaan laatikkoon, muistoksi Lauri Tähkästä ja Elonkerjuusta. Ja näin omien synttäreiden kunniaksi, tässä siitä kuva ;)

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti